Uutisen alussa mainittiin, että Suomen yrityselämä toivoi Suomen sekä Euroopan purkavan koronarajoituksia. Mielestäni koronarajoitusten purkaminen talouden takia tässä vaiheessa pandemiaa ei ole paras mahdollinen ratkaisu. Ratkaisuksi voisi miettiä rajoitusten muuttamista tavalla, joka edistäisi talouden ylläpitämistä eikä vahingoittaisi pienyrittäjiä Suomessa sekä muualla Euroopassa. Rajoitusten purkaminen kokonaan tässä vaiheessa ainoastaan olisi haitallista, koska se edistäisi taudin leviämistä, jos turvallisuuteen ei ole panostettu kaikkialla riittävästi. Pelkästään turvallisuuteen panostaminen olisi valtiolle kallista ja rajoituksien avulla voidaan säästää kuluissa, joita tulisi, jos rajoituksia ei olisi. 

Olen samaa mieltä Cargotecin toimitusjohtajan kanssa, jonka mielipide asiasta mainittiin uutisessa. Hänen mukaansa selkeät toimenpiteet ja varmuus niiden ympärillä on usein yrityksille tärkeämpää kuin toimenpiteiden minimointi. Samaa mieltä oli myös OP-ryhmän toimitusjohtaja. Mielestäni hyvä kommunikointi valtion ja kansalaisten välillä edesauttaisi talousahdingosta selviämistä yritysten kannalta, jos valtion antamat ohjeet eivät olisi ristiriidassa keskenään niin kuin kevään ja kesän aikana nähtiin. 

 https://yle.fi/uutiset/3-11608867