Uutisessa kerrotaan Helsingin seudun liikenteen rahavaikeuksista korona-aikana ja heidän mahdollisesta lippujen hintojen nostosta jopa kymmenellä prosentilla. Myös linjojen karsintaa on mietitty. Matkustajamäärät ovat olleet hurjassa laskussa koko korona-ajan. Kesällä tilanne näytti paremmalta, mutta nyt se on taas kääntynyt huonommaksi. Puolet HSL:n tuloista on tullut aina jäsenkunnilta, mutta korona-aika on laittanut kuntienkin talouden tiukalle, jonka takia mielestäni kunnilta on epäoikeudenmukaista pyytää lisärahoitusta liikenneyhteyksiin. 

 

Toisaalta joukkoliikenneyhteydet ovat tärkeitä, sillä ne eivät saastuta yhtä paljon kuin yksityisautoilu. Lippujen hintojen nosto ei kuitenkaan ole mielestäni oikea ratkaisu, sillä se karsii asiakkaita entisestään. Järkevämpää voisi olla esimerkiksi myydä lippupaketteja, joista muutama lippu olisi aina ilmainen, mutta pakettihinta olisi kuitenkin melkein yhtä suuri kuin yksittäiset liput. Ihmiset varmasti ostaisivat niitä enemmän, sillä yleensä kun on esimerkiksi tarjous “ota kolme, maksa kaksi”, ihmiset ostavat tuotetta enemmän. Näin HSL saisi lisää tuloja lipuista, eikä heidän tarvitsisi välttämättä karsia linjoja.