https://yle.fi/uutiset/3-11584082

(HSL) eli Helsingin seudun liikenteellä on kiperiä päätöksiä edessä koskien ensi vuoden lippujen hinnoista. Korona on painanut matkustaja määrät alas ja se vaikuttaa yhtiön talouteen. HSL on väläyttänyt 10 % lippu hintojen korottamisesta. Mielestäni heidän kannattaisi nostaa hintoja niin yritys selviäisi paremmin. Lippujen hinnan nostaminen myös saattaa vaikuttaa siihen, että kuinka paljon asiakkaita on sen jälkeen. Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi sanoo, että se miten suuriin korotuksiin he päätyvät riippuu muista talouden tasapainottamistoimista. Uutisessa myös sanotaan, että lippujen hintojen laskemisen lisäksi saattaa palvelut huonontua ja bussilinjoja saatetaan karsia. Mielestäni se kuulostaa huonolta, että myös bussilinjoja saatetaan karsia. Lipputulojen menetys uhkaa nousta yli 140 miljoonaa, mutta valtio on paikannut sitä 57 miljoonalla. Mielestäni summa kuulostaa todella isolta ja se on hyvä, että valtio on paikannut sitä. Uutisessa sanotaan, että tuen tarve on ensi vuonna suurempi, kuin tänä vuonna. Rihtniemi sanoo, että lipunhintaa ei voi liikaa nostaa, koska se laskee houkuttelevuutta. HSL puolet tuloista tulee myös lipputuloista, joten se on tärkeä osa heidän tulojansa. Mielestäni olisi hyvä, jos heidän ei tarvitsisi nostaa liikaa lipunhintaa.