Lapin matkailuyrittäjät uskovat ja pelkäävät menettävänsä suurimman osan ulkomaalaisista matkustajista koronarajoitteiden takia. Samalla uskoen, ettei Suomalaisten lisääntynyt kotimaan matkailuhalu pelasta heidän yrityksiään. Ulkomaalaiset turistit kattavat lapin matkailuyrittäjien asiakkaista talviaikaan noin. 70 prosenttia, jonka menettäminen olisi suuri isku lapin turistiliiketoiminnalle. Lapin elinkeinorakenteesta suurin osa kuuluu palveluteollisuudelle. Omasta mielestä osa yrityksistä liioittelee vahinkoja saadakseen valtiolta korvauspakkauksia, ja myötätuntoa ihmisiltä. Koronatilanne tietenkin vaikuttaa kaikkiin pienyrityksiin negatiivisesti todennäköisesti. Monet lapin yrittäjät ovat toivoneet ulkomaalaisten pääsemistä suomeen ilman karanteenia, joka lisäisi koronaviruksen leviämisen mahdollisuuksia. Omasta mielestä valtion tukipakkaus on parempi vaihtoehto kuin Suomen rajojen täysi avaus. Tarkkoja numeroita ei anneta, mutta suomalaisten kasvanut kotimaan matkailun tahto on kasvanut huomattavasti, joka todennäköisesti parantaa yritysten ahdinkoa huomattavasti. Matkailuala ei ole koronan takia pahiten kärsivät ala selvästikään.