Maailman tämänhetkisen vallitsevan tilanteen myötä on keskuuteemme ilmaantunut useita suosituksia sekä velvollisuuksia. Esimerkiksi käsien peseminen ja käsidesin käyttäminen, minne ikinä menetkin. Mielestäni se on hyvä asia. Myös julkisen liikenteen käytöstä sekä käyttämättömyydestä on käyty kiivasta keskustelua. 

Poikkeus ajasta johtuva julkisen liikenteen väheneminen aiheuttaa ongelmia junaliikenteelle. Junien käyttö on vähentynyt ja tällä hetkellä junien täyttö aste on vain noin 20 prosenttia, VR:n toimitusjohtaja Rolf Jansson paljastaa 6.10.2020 julkaistussa Yle Uutisten artikkelissa. Mielestäni junien käytön vähentyessä myös junaliikenteen tulisi vähentyä. Junat kulkevat turhaan pienillä matkustaja määrillä, joka aiheuttaa ongelmia paitsi junaliikenteen taloudelle, myös ilmastolle. Vaikka juna joidenkin arvioiden mukaan on vähiten saastuttava kulkuneuvo, ei sitä siltikään tarvitse turhaa ajeluttaa edestakaisin. Juniin voisi tulla myös maski pakko ja riskiryhmäläisille voitaisiin varata oma vaunu, jotta pahimmat altistumiset saataisiin minimoitua. Näin junaliikenteen taloudelle ei tulisi niin paljoa vahinkoa. 

Joukkoliikenne kamppailee samanlaisista ongelmista kuin junaliikenne. Linja-autoliiton toimitusjohtaja Mika Mäkilä kertoo matkailuliikenteen olevan suurimmissa vaikeuksissa. Mielestäni tähän vaikuttavat samat asiat, kuin junaliikenteen vähenemiseen. Riski koronaan sairastumisesta tuntuu liian suurelta.