Otan kantaa YLE:n uutiseen. Uutisessa puhutaan sähkön siirtohintojen jatkuvasta noususta ja siitä, kuinka verkkoyhtiöt eivät ole pystyneet luvasta huolimatta nostamaan tarpeeksi hintojaan. Vuonna 2018 kasautunutta alijäämää oli valvontatietojen perusteella yhteensä 220 miljoonaa euroa, eli 60 prosenttia liikevaihdosta. Tämän voisi ratkaista tuntuviin hintojen nousuun lähivuosina tai alijäämän tasoittamisella asiakkaille. Uutisessa puhutaan Caruna sähkö yhtiöstä ja heillä on alijäämän vasta painona velkaa, mutta eivät saa alijäämää käyttöön eli myytäväksi.

Mielestäni sähköyhtiöille pitäisi antaa vapaammat kädet nostaa hintoja, niin että verkkoyhtiöiden ei tarvi myydä sähköä tappiolla. Mutta hinnoitteluissa pitäisi silti olla jonkinlainen rajoitus, että hinnat ei nousisi liikaa. Hintoja olisi myös hyvä korottaa vähän kerrallaan, jotta hintojen nousi ei näkyisi suoraa kukkarossa ja siihen ehtisi varautua. Hintoja voisi nostaa esimerkiksi vuodessa 5-10%, joka ei ole vielä paljoa sähkön hintaan nähden.

https://yle.fi/uutiset/3-11593358