tiistai, 10. marraskuu 2020

Hyvä Suomi!

 
Korona, sen pelko, sen ennaltaehkäiseminen ja sen sairastaminen ovat vaikuttaneet todella moneen asiaan tänä vuonna. Voisi kai todeta, että kaikkeen, ainakin välillisesti. Meillä oli koronakevät, koronakesä ja nyt elämme koronasyksyä, joka on vaihtumassa koronatalveksi. Koko vuoden kierto on täyttymässä tätä korona-aikaa, ellei pelastava rokote ehdi apuun. Korona on saanut aikaan paljon negatiivista, mutta paljon positiivistakin.

Oli suuri ilo lukea HS Taloudesta 25.10.2020 miten vuokramökkeilyn suosio räjähti kesä-elokuussa Suomessa. Kun korona ei mahdollistanut suomalaisten ulkomaanmatkoja, nousivat lähi- ja kotimaanmatkailu suomalaisten uudeksi kesälomanormaaliksi. Aivan loistavaa, että suomalaisten lomarahat jäivät näin kotimaahan ja auttoivat pieniä sekä vähän suurempiakin yrityksiä selviytymään koronakriisistä. Vaikka vuokramökkien hintoja jouduttiin hiukan pudottamaan, vuokraajien määrän kasvu kompensoi mökkiyrittäjien toimeentuloa.

Miljoona yötä vuokramökeissä kesä-elokuussa tarkoitti vuokramökkiyrittäjille mökkivuorokauden
keskihintaa käyttäen noin 102 000 000 euron myyntituloa. Vuoden 2018 kesän vuokramökkiyöpymisten perusteella myyntitulo jäi 48 960 000 euroon. Tänä kesänä syntyi aivan huikea 52 %:n kasvu edelliseen vuoteen verrattuna. Samalla kun suomalaiset lomailijat lomailivat koronaturvallisesti kotimaassa ja tukivat suomalaisten yrittäjien selviytymistä, saivat he vastineeksi upeita elämyksiä ja kokemuksia, joita eivät uskoneet löytävänsä Suomesta. Myös luontoarvot nostivat päätään ja yhä useampi huomasi arvostavansa Suomen puhdasta luontoa, rauhaa, eläin- ja kasvilajistoa, luonnon monimuotoisuutta.

Uskon, että viime kesä opetti monelle suomalaiselle, että lomailu kotimaassa on ulkomaanmatkailuun verrattuna ilmastoystävällisempää, kansantalouttamme edistävämpää ja silmiämme Suomen kauniille luonnolle avaavaa. Olisipa tämän vain mahdollistanut meidän oma ajattelu eikä korona.

perjantai, 6. marraskuu 2020

Kiinan käteisettömyys

 

Helsingin sanomien nettisivuilla julkaistussa uutisessa “Kiina alkaa ensimmäisenä maailmassa luopua käteisestä” (https://www.hs.fi/talous/art-2000006667676.html) kerrotaan nimen mukaisesti siitä, kuinka kiina on aikeissa luopua kokonaan käteisestä. Kiinassa pian lanseerattava digivaluutta on korvaamassa käteisen rahan. Digirahan käyttöönottoa perustellaan sen helpolla jäljitettävyydellä sekä käytännöllisyydellä.  

Mielestäni käteisestä luopuminen on enimmäkseen hyvä asia. Olen aina ajatellut, että käteisestä tullaan kuitenkin luopumaan tulevaisuudessa. Raha digitaalisessa muodossa nyt vain on paljon kätevämpää. Käteisestä luovuttaessa täytyy myös ottaa huomioon se, kuinka paljon se ehkäisee rahan pesua ja väärentämistä.  Yleensä rikolliset käyttävät käteistä rahaa kaupatessaan laittomia tavaroita 

Käteisettömyydessä on myös jotain huonoja puolia. Käteisellä on esimerkiksi helppoa opettaa lapsi käyttämään rahaa, tällä tavalla rahan konkreettisuus opitaan paremmin. Korteilla ja muilla uudemmilla välineillä maksaminen on myös vaikeaa etenkin vanhuksille. 

Käteisettömyys on kuitenkin tulevaisuudessa, ja on hyvä, että sitä kokeillaan aluksi jossain. Kiina on todella digitalisoitunut ja teknologisesti kehittynyt maa, joten on loogista että kehitys alkaa sieltä.  

 

torstai, 5. marraskuu 2020

Ravintoloiden aukioloajat poikkeustilanteessa

 

Minun mielestäni ravintoloita koskevat koronarajoitukset ovat liian tiukkoja. Ravintolan työntekijöihin pitäisi luottaa enemmän. Lähes kaikissa ravintoloissa on käsidesiä ja huomautus että paikalle ei saa tulla, jos on oireita. Ravintolat ovat mielestäni ihan hyvin noudattaneet korona-ajan ohjeita. Uutisessa mainitaankin, että ei ole näyttöä koronan leviämisestä ravintoloissa. Suuret rajoitukset tuovat esiin myös ison ongelman: työttömien määrä kasvaa. Näiden turhien rajoitusten ansiosta 20 000 ihmistä menettää työpaikkansa sanoo uutisessa haastateltu Timo Lappi. Ratkaisuna työttömyyteen olisi pitää ravintolat auki normaalisti ja valvoa niiden toimintaa koronan ehkäisemiseksiAukioloaikojen rajoittaminen voisi luoda mahdollista ruuhkaa ja tämä taas lisäisi mahdollisia tartuntoja. Myös työntekijät ovat saaneet koulutuksen, jossa painotetaan hygienian tärkeyttä, joten he kyllä osaavat pitää huolen ravintolan puhtaudesta. Minusta siis aukioloaikojen rajoittaminen on hyvä asia koska se estää koronan leviämistä, mutta liian tiukka rajoitus aiheuttaa työttömyyttä. On hyvä olla valmis mutta liika rajoitteisuus voi pahentaa ihmisten elinkeinovapautta. 

torstai, 5. marraskuu 2020

Kodinkonekaupat ovat hyötyneet koronapandemiasta

 

Uutisessa kerrotaan, kuinka kodinkonekaupat Gigantti ja Power ovat hyötyneet koronan aiheuttamasta maailman tilanteesta. Kodinelektroniikkaa myyvät kaupat ovat päässeet ennätystuloksiin. 

 Uutisessa kerrottiin Gigantin sadan ihmisen rekrytoimisesta. Samaan aikaan kun monella alalla ei mene hyvin ja ihmisiä joudutaan lomauttamaan tai antamaan potkuja, pystyy hyvin pärjäävät yritykset, kuten tässä tapauksessa Gigantti, palkkaamaan lisää henkilöstöä. On mielestäni mahtava juttu, että vaikka ihmiset joutuvat työttömiksi on silti olemassa työpaikkoja, minne mennä. 

 Toisaalta maailman tilanteen muuttuessa takaisin normaaliksi ja myynnin muuttuessa normaaliksi, herää kysymys: tarvitaanko enää yhtä paljoa henkilöstöä? Aiheuttaako se yt-neuvotteluja ja samat henkilöt, jotka ovat vasta olleet työttömiä olisivat taas työttömiä. Tämä olisi harmillinen asia, koska silloin monet joutuisivat taas elämään epävarmuudessa oman elantonsa suhteen. 

 Lisäksi vielä mietin sitä, voiko alkuvuoden ja kesän hyvä myynti vaikuttaa siihen, ettei joulumyynti ole kovin suurta. Ihmiset ovat ostaneet jo koteihinsa paljon uutta elektroniikka, joten sitä ei enää jouluna tarvitse ostaa. Tämä voi aiheuttaa kodinelektroniikka liikkeille jopa loven loppuvuoden myyntiodotusten suhteen, jos tätä ei ole otettu huomioon. Olettaisin kuitenkin yritysten ottaneen tämän huomioon ja luultavasti monet yritykset pyrkivätkin tekemään kampanjoita, joiden avulla myyntiä kasvatetaan. 

On mielestäni hienoa, että maailman tilanteesta huolimatta osa yrityksistä pystyy tuottamaan voittoa, vieläpä ennätyksellisesti. 

 

torstai, 5. marraskuu 2020

Missä kaikki matkustajat?

 

https://yle.fi/uutiset/3-11571507

Uutisessa oltiin huolissaan koronan vaikutuksesta junaliikenteeseen. Junista puuttuu tällä hetkellä paljon tärkeitä asiakkaita koronan takia. Uutisessa mainittiin, että junat olisivat täynnä vain 20 %, ja paikkoja olisi vielä 80 % vapaina. Koronan sanotaan vaikuttaneen myös linja-autoliikenteeseen asiakkaiden vähenemisellä.  

Uutisessa kuitenkin kerrottiin VR:n kehittelemästä Ekstra-luokan lipusta, joka sisältää tyhjän viereisen paikan ja kasvomaskin. Uskon tämän edes hieman auttavan matkustajien pelkoon siitä, että junassa olisi liian ahdasta ja olisi suurempi mahdollisuus sairastua koronavirukseen. Tämä on keino vähentää mm. työntekijöiden lomauttamista.  

Joukkoliikenteen matkustajien vähäisestä määrästä aiheutuu taloudellisia ongelmia yrityksille ja työntekijöille. Hyvä puoli matkustajien vähäisyydessä on kuitenkin se, että ihmiset ottavat koronatilanteen vakavasti, eivätkä halua sitä levittää muille ja haluavat välttyä itse sen sairastamiselta. Julkisen liikenteen käyttöä ei kuitenkaan tulisi lopettaa koronaviruksen takia, koska ihmisillä on mahdollisuus kuitenkin ehkäistä koronaviruksen leviämistä käyttämällä kasvomaskia julkisissa ja pesemällä kätensä monta kertaa päivässä. Joukkoliikenne on kuitenkin ekologisempaa kuin se, että kaikki menisivät esim. töihin ja kouluun henkilöautolla, jossa olisi vain yksi matkustaja.